Vietin lapsuuteni, nuoruuteni ja opiskeluaikanikin pääasiassa läntisellä Uusimaalla. Vaikka siellä oli koti ja kaverit, niin kun työpaikka löytyi Keravalta, en pitkään jäänyt miettimään asiaa, vaan lähdin tänne itselleni uudelle alueelle katsomaan mihin polku johtaisi. No pari vuotta töiden alun jälkeen se johti parisuhteeseen ja muuttoon keskiselle Uusimaalle, ensin Keravalle ja sitten Tuusulaan. Koska olin aluksi ajellut pari vuotta työmatkaa Espoosta, kuvittelin että matka olisi lyhyt myös toisinpäin ja yhteydenpito helppoa. Tämä kuvitelma osoittautui vääräksi.
Tajusin että haluan itselleni työkaverien ja lasten kaverien vanhempien lisäksi myös omia kontakteja. Ihmisiä, jotka olisivat jotenkin samanhenkisiä, jonkun yhteisön johon voisin samaistua. Sattumalta opiskeluaikojen lopuksi eräs arvostamani kaveri oli jossain vaiheessa puhunut minulle positiivisesti nuorkauppakamarista, joten kun kutsu tutustumistilaisuuteen tuli, lähdin tietysti. Kuitenkin rehellisyyden nimissä tunnustan, että ilman tätä kyseistä kutsua tuskin olisin itse osannut ottaa yhteyttä kamaritoimijoihin. Kamaritoiminta on kuitenkin aika heikosti tunnettua ainakin omassa vanhassa kaveripiirissäni.
No ihan heti ensimmäisestä tilaisuudestakaan ei kipinä vielä lähtenyt, mutta onneksi minulle osoitettu kummi-Markus oli aktiivinen ja roudasi minut mukaan pariin kivaan tilaisuuteen. Niin ja tietysti myös vaalikokoukseen, jossa päädyin hallitukseen ensimmäistä kertaa. Järjestötoiminta ei ollut minulle täysin tuntematonta, ja löysin taas sen ilon mitä on päästä järkkäilemään asioita ja käyttämään ajatustaan johonkin muuhun kuin vain työhön ja kotiin.
Monet vanhat pressat puhuvat, että kamaritoiminnan paras vuosi on juuri se, kun on paikalliskamarin puheenjohtajana, pressana. Vaikka minulle kamari on ollut myös paljon muuta, niin kyllä itsellenikin ne pj. vuoden tapahtumat hienoiten mieleen jäi. Kun sai olla ylpeä kaikesta siitä, mitä omassa kamarissa tapahtui ja saatiin aikaan - vaikka ei se toki aina omaa ansiota ollutkaan. Toinen äärettömän arvokas lisä on ollut ne paikalliset kaverit ja kontaktit, joihin en ilman kamaria olisi tutustunut. Tämä kymmenen vuotta sitten itselleni ihan tuntematon alue tuntuu nyt paljon kotoisammalta, enkä tarkoita vain kodin, koulun ja työpaikan välisiä matkoja ja kauppareissuja, vaan ihan kaikkea. Kamari avasi näkymiä niin kovin moneen suuntaan.
Yksi parhaita opetuksia matkan varrelta on, että jotta voisi johtaa muita, täytyy tuntea ja johtaa itseään. Kun joutuu sellaiselle alueelle, joka ei itselleen ole niitä tutuimpia, niin silloin oppiminen on parasta. Oli se sitten ventovieraiden ihmisten tapaamista joulupuun äärellä, kaupunginjohtajan kättelemistä aamukahvilla, MTV3:n kuvausihmisten kanssa asioiden yhteensovittamista tai puhekilpailun vuoron odottamista niin kokemuksia kertyy, isolla kauhalla. Eikä ollenkaan vähäisimpänä tietysti toimiminen erilaisten vapaaehtoisten toimijoiden kanssa kamariyhteisössä. Parhaimmillaan kaikki sujuu kuin itsestään, mutta on niitäkin päiviä kun joutuu käyttämään kaikki motivointikeinonsa, jotta saisi muutaman ihmisen lisää kantamaan pöytiä keskarin pihalle aurinkoisena kesä-perjantaina.
Ystävät, paikallistuntemus, yhteisö, yhdessä tekeminen, kokemukset uudella asuinalueellani - siinä on listaa asioista, jotka minulle ovat aktiivivuosistani jääneet mieleen. Itse en koskaan lähtenyt kokeilemaan alueellista, kansallista tai kansainvälistä kamarimaailmaa tai esimerkiksi kouluttajaksi kouluttautumista - mutta se onkin toisaalta yksi kamarimaailman hienoimpia puolia. Kamari on kunkin jäsenen kehittymistä varten ja vain jäsen itse voi tietää ja päättää mitkä ovat ne hänelle tärkeimmät kehitysalueet.
Toivottavasti löydät omasi!
Antti Myllys, KUNKK Kunniajäsen
