Kamaritarinoita
Pyysimme kamarilaisilta tarinoita asioista, joita ei olisi tapahtunut ilman nuorkauppakamaria. Tarinoita riittäisi valtavasti, joten rajasimme tarinoiden määrän kolmeen per henilö
Ilkka Laine
"Paikallinen kamaritoiminta, jonka johdosta olen ystävystynyt uuden kotialueeni aktiivisten tekijöiden kanssa. Kerava, Tuusula ja Nurmijärvi on osoittaneet parhaimmat puolensa alueella tehtyjen projektien kautta. Olen ollut mukana mm. joulupuu keräyksen toteuttamisessa, kivijalkaliikkeiden eduksi tehdyssä Timanttijahti tapahtumassa sekä auttamassa paikallisia alueita markkinoinnissa ja toimintaympäristön parantamisessa."
"Rajallisen ajan ymmärtäminen ja toimiminen sen mukaisesti.
Kamaritoiminta on tarkoitettu 18 - 40 -vuotiaille ja itse tulin toimintaan mukaan rajallisen ajan loppupuolella. Tästä huolimatta kerkesin toimimaan esimerkiksi kolmivuotisessa johtajapolussa ja sain itselleni sopivasti vastuuta. Tämä ei olisi välttämättä onnistunut isossa kamarissa. 40-vuotis synttäreillä sain kamarilta terveisen, joka on ikimuistoinen, sillä läpi toimintakauteni olemme olleet rajoitusten piirissä. Jälkikäteen saan kiittää täysijärkisenä pysymisestä mahtavaa yhteisöämme, joka on pitänyt meitä liikkeessä myös aikana,
jolloin emme ole voineet tavata toisiamme."
"Aivan mahtava tilaisuus päästä kansainvälistymään.
Olen ollut mukana monissa upeissa koulutuksissa ja tapahtumissa, joissa olen saanut tavata huipputekijöitä eri maista. Päällimmäisenä mieleeni jää maailman kokous, jossa oli viikon edestä huippuluokan ohjelmaa ja mukavia vapaita juttelutilaisuuksia. Näin viimeisenä kautenani aion vielä lähteä Belgiaan Eurooppa konferenssiin ja uskon sen olevan jälleen ikimuistoinen reissu."
Aki Salento
"Vuosi 2016, Tuusula, A-alueen vaalikokous "Grow with the Flow" ja siellä minä catwalkilla farkkukankainen puku päällä. Minua oli pyydetty toimimaan tapahtumassa kuvaajana, mutta päädyin sitten myös kameran väärälle puolelle ihan viralliseksi malliksi. Näin ujona ihmisenä homma hirvitti, mutta kun tuomaristosta mainittiin, että siinä on mies mallin mitoissa, niin kyllä se itsetuntoa hiveli. Itseasiassa en edes ollut vielä kamarin jäsen tuossa vaiheessa, mutta uusista kokemuksista innostuneena päätin myöhemmin hakea toimintaan mukaan."
"Vuosi 2017, Lahti, Kansallinen vuosikokous "Business Up!" Täällä juhlistettiin SNKK:n 60 vuotista taivalta ja keynotepuhujat olivat loistavia, koulutukset mielenkiintoisia ja homman kruunasi hulppea iltagaala Sibeliustalolla mahtavassa seurassa. Silti parhaiten tästä tapahtumasta jäi mieleen lauantai aamuna klo. 5.55 alkanut opastettu Parkour koulutus. Siis kuka hullu lähtee harrastamaan parkouria tuohon aikaan? No tämä hullu ainakin ja ikimuistoisen kokemuksen lisäksi hommasta sai pinssin muistoksi."
"Vuosi 2019, Tallinna, JCI Maaillmankokous "Pure Magic". Jos sinulle koskaan tulee mahdollisuutta osallistua maailmankokoukseen, niin voin suositella sitä lämpimästi. Aivan mahtavaa tutustua syvällisemmin oman kamarin jäseniin, tavata kokonaan uusia ihmisiä ja Global Village tapahtumassa päästä tutustumaan myös eri maiden ruoka ja juomakulttureihin hakemalla maistiaisia eri pisteiltä. Tapahtuman ja yleisesti JCI toiminnan arvokkuuden kuitenkin toi hienosti esiin se, että Viron silloinen presidentti Kersti Kaljulaid piti puheen osana "Clean World Day" tapahtumaa. Ei sitä kovin usein pääse livenä presidentin puhetta kuulemaan, joten tämäkin on ikimuistoinen ja ainutlaatuinen kokemus.
Anne Salminen
"Maailmankokous & Business Poker
Ilman nuorkauppakamaria en varmasti olisi osallistunut maailmankokoukseen yhdessä yli 3400 muun nuorkauppakamarilaisen kanssa! Viikko Tallinnassa oli täynnä koulutuksia, työpajoja, verkostoitumista ja juhlaa! Maailmankokouksen osallistujat tulivat yhteensä 99 eri maasta ja yksi viikon ensimmäisistä koulutuksista oli liiketoimintaa ja pokeria yhdistävä Business Poker."
​"Lasten Vaalit Nurmijärvi
Nuorkauppakamari tarjoaa mahdollisuuden tehdä vaikuttavia projekteja maailmanlaajuisesti, kansallisesti ja paikallisesti. Kansallisen Lasten Vaalit -projektin tavoitteena on tehdä äänestyshetkistä kaikenikäisten yhteisiä tapahtumia, jotka innostavat äänestämään toistekin. Paikallisena projektipäällikkönä sain järjestää Lasten Vaalit omien lasten lähikoululla Nurmijärvellä. Nuorkauppakamarien toimesta Lasten Vaalit järjestettiin eurovaalien yhteydessä lähes 50 kunnan alueella. Voittajaksi kruunattiin Kiira Kettu!"
"Keski-Uudenmaan Timanttijahti & palkintomatka Tampereelle
Nuorkauppakamarin parasta antia ovat ihmiset! Oman kamarimme kehittämä Keski-Uudenmaan Timanttijahti palkittiin Suomen parhaana projektina vuonna 2019. Yksi palkinnoista oli majoitus Tampereella ja Särkänniemen rannekkeet projektitiimille. Superhauska kesäviikonloppu!"
Saara Parviainen
"Ensimmäinen kamaritarinani liittyy ehdottomasti tapaamiini ihmisiin. Kamarivuosia minulla on takana tällä hetkellä vasta muutama, mutta tämän harrastuksen kautta olen jo nyt tutustunut todella moneen uuteen ihmiseen, jota ei todennäköisesti olisi muuten tapahtunut. Parhaimmat muistot ovat jääneet live-tapahtumista, joita onneksi taas järjestetään. Vaikka verkostoituminen on tärkeä osa tapahtumia, pidän erityisen paljon myös ajankohtaisista keynote-puheenvuoroista tapahtumissamme! Kuvassa ollaan Lohjalla A-alueen vuosikokouksessa vain hetki ennen kaiken muuttumista virtuaaliseksi (minä oikealta laskettuna toisena)."
"Toinen kamaritarinani liittyy koulutuksiin. Kamaritoiminta on mahdollistanut minulle useita ajankohtaisia koulutuksia, joista muutamia mainitakseni ovat olleet tänä vuonna järjestetty palkkaneuvottelu-koulutus, Finanssi-akatemia vuonna 2021 ja tämä kuvassa käynnissä oleva edunvalvontakoulutus (minä kuvassa oikealla kuvaajasta katsottuna ensimmäisenä). Toki näiden lisäksi on ollut lukuisia muitakin kouluttautumismahdollisuuksia etänä että nyt livenä, tässä siis vain promille niistä!"
"Kolmantena kamaritarinani voisin kertoa hallitustyöskentelystä. Sen lisäksi, että olen kamaritoiminnan myötä päässyt osallistumaan moniin vaikuttaviin projekteihin alueellamme, olen myös päässyt oppimaan hallitustyöskentelyä. Hallituksen jäsenenä ja sihteerinä toimiminen on osoittautunut todella arvokkaaksi kokemukseksi. Kuvassa Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin hallitus 2022 (minä vasemmalla puolella portaikkoa keskellä)"
Siru Sirén
"Olen laskenut Rovaniemen Ounasvaaralta valtavan isoa kelkkamäkeä alas. Kyseinen tempaus oli huikea kokemus täynnä vauhdin riemua. Samassa hengessä mentiin koko 2021 PRES Akatemia koulutusviikonloppu, kun vuoden ensimmäinen livetapahtuma oli elokuussa vihdoin mahdollinen. "
"Kesällä 2021 matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni Ahvenanmaalle nuorkauppakamaritoiminnan ansiosta. 3LED-johtajuuspolkuun kuuluu kesällä aina "Sommarakademi", johon varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja mahdollisuuksiensa mukaan osallistuvat osana kehittymistään huomisen johtajiksi. Sain varapuheenjohtajan roolissa nauttia upeasta saaristosta, kehittyä johtajuudessa, harjoitella improvisaatiota ja tutustua ensimmäistä kertaa kollegoihini PRES-polulla. Samalla reissulla virallisesti ilmoitin halukkuuteni hakea vuoden 2022 puheenjohtajaksi. Innolla odotan tämän vuoden reissua <3 Kuvassa minä ja 2021 PRES Ilkka"
"2022 kesäkuussa osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyyn Rykmentinpuistorockiin VIP-vieraana. Kutsun mahdollisti Tuusulan kunnan kanssa tehdyt onnistuneet yhteistyöprojektit. Seurassani oli Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin tuorein koejäsen, joka rohkeasti vastasi kutsuun lähteä uuden ihmisen kanssa festarihumuun. Oli mainio kokemus päästä tutustua uuteen ystävään ainutlaatuisella tavalla. Yhteinen laulu raikasi kesäiltana! Kuvassa minä ja koejäsen Jonna."