Etsi
  • KUNKKu

Johtajuuden vuosi 2020


Moikka jäsenistö ja vanhat konkarit,


jatketaan LIO Saijan hyväksi havaittua tapaa tutustua ja tutustuttaa kamarilaisia toisiinsa

tiedotteeseen tehtyjen esittelyjen avulla. Olen tämän vuoden pj ja kamarivuosia minulla on takana kohta neljä. Vuonna 2016 hyppäsin koejäsenestä jäseneksi ja suoraan hallitukseen, ja olenkin ennättänyt tutustua eri hallitusrooleihin ja niiden mukanaan tuomiin vastuualueisiin.



Olen työskennellyt ilmailun parissa vuodesta 2008 ja myös sillä saralla useat eri työtehtävät ovat koulineet minusta varsinaisen kameleontin mitä tulee kulttuurien välisiin kohtaamisiin niin asiakkaiden kuin miehistöjenkin kanssa. AMK ja YAMK opinnot on tullut suoritettua työn lomassa, mutta palava jano oppimiseen jäi silti. Siitä kamaritoiminta onkin aivan parasta, että on mahdollisuus saada bensaa liekkeihin uusien koulutusten kautta.


Sattumalta juuri Koronan aikaan alkoi myös koulutukseni uuteen työhöni Finnairilla. Hain

alkuvuodesta uuteen Customer Journey Management -tiimiin, joka lanseerattiin alkavaksi

huhtikuussa 2020. Tuore kuuden hengen tiimi johtaa yhtiön häiriötilanneviestintää niin sisäisesti yrityksen eri osastojen suuntaan, call centereihin ympäri maailmaa kuin myös suoraan asiakkaiden suuntaan.


Uusia jäsenia ja koejäsenia haluan ehdottomasti tsempata hakemaan hallitusrooleihin sekä

projekteihin, unohtamatta työelämälähtöisiä koulutuksia mitä meillä on tarjolla omassa kamarissa, alueella kuin myös alueen ulkopuolella. Ne on opettaneet hurjan paljon työelämässä hyödyllisiä taitoja joiden pohjalta olen pystynyt tavoittelemaan aina vain mielenkiintoisempia työtehtäviä.




Sari Heikkilä

Puheenjohtaja 2020

sari.heikkila@jci.fi

10 katselukertaa

OTA YHTEYTTÄ

info@kunkk.fi

p.041 505 5011

Y-tunnus: 1517893-6

Toiminta alue Keski-Uusimaa: 

Nurmijärvi, Tuusula, Kerava.

© 2018 Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamari ry

  • Facebook - White Circle
  • LinkedIn - White Circle
  • White Facebook Icon
  • Instagram - White Circle