Loistava Tulevaisuus – Keynote Risto Kuulasmaa

ristokuulasmaaiso

Loistava Tulevaisuus – Kansallisen Vaalikokouksen 2016, ensimmäinen Keynote puhuja lauantaina oli  aamuna Risto Kuulasmaa. Kuulasmaan johdolla aloitimme aamun harjoituksella. Jokainen piirsi a4-paperille kuvan naamiosta jollaista kantaa kasvoillaan ollessaan ihmisten kanssa. Lisäksi paperille kirjoitettiin kolme asiaa joita naamiolla haluaa peittää. Tämän jälkeen paperit rypistettiin ja heitettiin toiselle puolen salia. Lopuksi jokainen poimi yhden paperin ja jakoi peiteltävät asiat yhdessä muiden kanssa. Peiteltävät asiat olivat monilla samankaltaisia: epävarmuutta, tunteita, ujoutta, surua, yksinäisyyttä, sitä ettei kuulu joukkoon.. Harjoitus avasi jokaista kuulijaa ja antoi mukavan tunteen yhteenkuuluvuudesta.

Harjoituksesta siirryimme digitalisaation ja tubetuksen maailmaan, josta päällimmäisenä jäi mieleen ajatus: ”digitalisaatio sujuvoittaa, mutta merkitys syntyy kohtaamisissa”.

Tubetuksen kehitystä ja roolia pohdittaessa Kuulasmaa kertoi tutkimuksesta jossa oli tutkittu suosituimpia julkkiksia nuorten suomalaisten keskuudessa. 20 suosituimman julkkiksen joukkoon mahtui toki Cheek ja Selänne, mutta myös 15 tubettajaa. Tämä herätti myös kuulijoissa keskustelua siitä, minkälainen vaikutusvalta tubettajilla on tulevaisuudessa kun kymmenet tuhannet seuraajat saavuttavat täysi-iän.

Arvojen (miksi olemme olemassa?) käsittelyyn ja kirkastamiseen Kuulasmaa antoi työkaluksi supersankarin. Yrityksissä tulisi pohtia millainen supersankari yritys olisi. Minkä puolesta se taistelisi? Mitä se vastustaisi? Millaiseksi haluaisi muuttaa maailmaa?

Johtajuutta käsiteltäessä Kuulasmaa kertoi omat seitsemän virhettään nuorena johtajana. Näihin kuuluivat esimerkiksi ainainen kiire, liian vähäinen kiitoksen antaminen ja oman jaksamisen laiminlyöminen. Myös onnistumisia oli juhlittu liian vähän. Kuulasmaa kertoi, että oli itse listannut seitsemän heikkouttaan johtajana ja kertonut nämä työyhteisössä. Hän ei ollut aivan vakuuttunut siitä oliko idea ollut hyvä vai huono, mutta ainakin se oli avannut keskustelua ja laittanut pohtimaan toimintaa.

Lopuksi Kuulasmaa kertoi omista ihailemistaan henkilöistä ja heidän tavoistaan toimia ja herättää ajatuksia. Mieleen jäi erityisesti ajatus siitä miten esimerkiksi joissakin työyhteisöissä voisi jokaisella seniorijohtajalla olla juniorimentori. Kokonaisuus oli todella oivalluttava ja mielenkiintoinen.

anne
Innostunein terveisin

Anne Salminen

2017 Hallituksen jäsen

You may also like...