Projektit

Projektitoiminnan ydin

Projektit on merkittävä osa nuorkauppakamaritoimintaa kaikilla tasoilla.

Tärkeimpänä tavoitteena on aktivoida mahdollisimman moni kamarilainen ideoimaan sekä osallistumaan ja toteuttamaan antoisia ja haastavia projekteja. Pieninkin projekti vaatii suunnittelua, organisointia, delegointia, budjetointia sekä monia muita taitoja. Haasteista kenties suurimmat ovat ihmisten johtamiseen ja yhteistyöhön liittyviä.

Jokaisella kamarilaisella on tilaisuus oppia uusia asioita, kehittyä henkilökohtaisella tasolla, kehittää kamaritoimintaa sekä luoda ympärilleen monipuolinen kontaktiverkosto sekä kamarilaisiin, että eri yhteistyökumppaneihin. Yhteistyökumppaneilla tarkoitetaan niin yrityksiä, julkishallintoa kuin eri järjestöjä, kuten muita nuorkauppakamareitakin.

Tavoitteena on myös nuorkauppakamarin ja ympäröivän yhteiskunnan välisten suhteiden kehittäminen.